Varmaan jokainen tietää shakki -pelin, on joko pelannut itse, tietää jonkun joka on pelannut tai ainakin on kuullut sitä pelattavan.
Shakilla on maine älykköjen pelinä eikä turhaan, tutkimusten mukaan shakin pelaaminen parantaa muistia ja kehittää loogista ajattelua. Shakki on lautapeli, jossa pyritään eri strategioiden avulla voittamaan vastapelaaja. Pelilauta koostuu mustista ja valkoisista ruuduista joita on 8×8, kumpikin pelaaja asettaa pelin alussa omat 16 nappulaa omille paikoilleen “armeijaksi”, jolla sitten pyritään voittamaan vastapelaaja. Tavoite pelissä on saattaa vastapelaajan kuningas ahdinkoon, eli shakkiin niin että vastapelaaja ei pysty enää nappulaansa siirtämään. Tasavertaisilla pelaajilla shakki tai shakkimatti tilanne on harvinainen ja peli päättyykin usein joko tasapeliin tai luovutus voittoon.
Shakki on yksi niistä peleistä, joita pelataan ammattimaisesti, mutta myös ajanvietteenä peliä pelataan. Shakki on niin sanottu kiireetön peli, jota saatetaan pelata myös kirjeitse, eli pelaaja postittaa oman siirtonsa vastapelaajalle postin kautta. Aktiivisia shakinpelaajia on Suomessa noin 1500, he myös pelaavat järjestetyissä turnauksissa.
Shakkipeli maailmalla
Shakki on yksi laajimmin levinnyt lautapeli, järjestettyihin kansaivälisiin turnauksiin osallistuu usein liki 130 eri maata ja peli on tunnettu maapallon lähes joka kolkassa. Joitakin arvioita on tehty, että maailmanlaajuisesti shakkia osaisi pelata 605 miljoonaa henkilöä. Jonkinlaiseen kansalliseen järjestöön kuuluu maailman väestöstä noin 7,5 miljoonaa ihmistä. Shakkijärjestöjä on 160 eri valtiossa. Sanotaan, että tämän perusteella yksi suosituimmista urheilulajeista maailmalla on shakki.
Kansainvälisen shakkitoiminnan perustamisvuosi on 1924 ja siitä lähtien toimintaa on organisoinut
maailman shakkiliitto, jonka lyhenne on FIDE. Shakki nousee toimittajien toimesta uutisotsikoihin tasaisin väliajoin hyvin erilaisin tavoin. Esimerkiksi vuonna 1972, kylmän sodan aikana järjestetty maailmanmestaruusottelu Bobby Fisherin (USA) ja Boris Spasskin (Neuvostoliitto) välillä herätti suurta kiinnostusta, niin järjestäjämaassa Islannissa kuin koko maailmalla. Ottelu oli Fisherille voitokas ja tämä olikin toisen maailmansodan jälkeen ensimmäinen kerta, kun länsimaalainen kilpailija voittaa Neuvostoliittolaisen pelaajan. 1990-luvulla tietokoneet alkoivat yleistyä ja shakkikin siityi tietokoneaikaan, monet koettivat taitojaan tietokonetta vastaan, mutta mieleen ovat painuneet Garri Kasparovin voitokkaat kohtaamiset. Maailmallakin mielenkiintoa herättänyt 1997 käyty ottelu IBM:n uusinta konemallia Deep Blueta vastaan, oli hyvin seurattu maailmanlaajuisesti.
Tekoälyn kehittyessä on mitelty voittajan tittelistä, kumpi voittaa ihminen vai teköäly.
Shakkipeli Suomessa
Suomeen shakki on ajautunut keskiajalla, joten sitä on pelattu vuosisatoja ja yhä edelleen suosio on suurta. Helsingin shakkiklubi on perustettu vuonna 1886 ja se on toiminut yhtäjaksoisesti tähän päivään saakka. HSK:hon kuuluneet perustajajäsenet ovat olleet mukana käynnistämässä ja kehittämässä shakkitoimintaa koko maassa.
Vuonna 1922 perustettiin Suomen shakkiliitto, joka otti shakkitoiminnan hoitaakseen. Edelleen tänä päivänä SSL järjestää SM-turnauksia vuosittain. 1983 shakki sai virallisen urheilutittelin, jonka myötä shakkikerhot ja shakkiliitto ovat kuntien ja valtion uheilutoimen alaisuudessa.
Shakin peluuta tilastoidaan aktiivisesti ja Suomessa on kolme maakuntaa, joissa shakin peluu on selkeästi suositumpaa kuin muualla. Suomessa oli vuonna 2006 noin 1500 pelaajaa, jotka kuuluivat shakkiseuraan, reilusti yli puolet heistä asuu Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun alueella.
Kohteliaisuus pelissä
Shakkiin liittyy yleisesti myös kohteliaisuus. Virallisissa tilaisuuksissa ja turnauksissa kohteliaisuussääntöjen noudattaminen on pakollista. Ystävien kanssa pelatessa peli on vapaampaa, mutta kohteliaisuus on silti hyvä säilyttää.
Yksi kohteliaisuussäännöistä on, että häviöllä oleva luovuttaa tilanteessa, jossa hänellä ei ole enää mahdollisuutta voittaa tai edes päästä tasapeliin. Kättely on ilmaisu luovutuksesta, toki lisäksi tokaisu luovutan on korrektia. Kotipeleissä harrastelijoilla on tapana kaataa kuningas luovuttamisen merkiksi, mutta turnauksissa tämä ei ole käytäntönä.
Pelaaja voi myös omalla vuorollaan ehdottaa tasapeliä, vastustaja voi oman vuoronsa ajan miettiä tarjousta. Vastustaja voi suostua tasapeliin tai kieltäytyessään siirtää omaa nappulaansa.
Vastustajalle ei tule puhua pelin aikana, muuta kuin tasapeli tarjousta tehdessään.
Shakki kuuluu meille kaikille, olit sitten älykkö tai et, mutta kohteliaisuus tulee aina muistaa!