Maailman suosituimmat lautapelit

Vaikka maailma kehittyy ja digitalisoituu koko ajan, on lautapelien suosio silti säilynyt ennallaan. Niissä on viehätysvoimaa, jota esimerkiksi videopeleissä ei ole. Lautapelit ovat sosiaalisia pelejä, jotka sopivat hyvin illanviettoihin ja juhliin ohjelmanumeroksi. Niihin ei kyllästy koskaan, sillä lautapelejä on moneen lähtöön.

Lautapeleille jaetaan myös palkintoja eri maissa ja eri kategorioissa. Spiel des Jahres ja Deutscher Spiele Preis ovat saksalaisten omia palkintoja vuoden parhaalle lautapelille. Ranskan Cannesissa taas järjestetään vuosittain pelifestivaalit, joiden yhteydessä jaetaan As d’Or -palkinto parhaalle lautapelille. Suomessa paras lautapeli palkitaan Vuoden peli-palkinnolla.

Saksa on kunnostautunut lautapelien osalta myös siinä mielessä, että siellä järjestetään maailman suurin lautapelitapahtuma. Essenin kaupungissa järjestettävät Spiel-messut palkitsevat parhaita ja innovatiivisimpiä lautapelejä ja sen lisäksi esittelevät uusia tulokkaita lautapelimarkkinoilla.

Suosituimmat lautapelien valmistajat

Saksalainen Ravensburger on maailman suosituin lautapelivalmistaja. Sen valmistamia pelejä ovat muun muassa sellaiset klassikot kuin Timanttipeli, Shanghai, Lotus ja Space Walk. Kaikki nämä lautapelit on kehitetty 1990-luvun puolella. Sittemmin pelit ovat kehittyneet ja niistä on tullut entistä monimutkaisempia. Esimerkiksi Jorvik voitti Vuoden strategiapelin palkinnon vuonna 2017. Jorvik vie pelaajan viikinkien aikakaudelle, jossa pelaajan tehtävänä on johdattaa joukkonsa parhaille apajille. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo, sillä myös viholliset tavoittelevat samoja seutuja. Pelissä käydään myös kauppaa ja parhaimman hinnan saanut voittaa pelin.

Strategiapelit ovat yleistyneet, sillä niissä vaaditaan päättelyä ja ne haastavat pelaajan. Muita strategiapelin palkinnon voittaneita pelejä ovat muun muassa Castles of Mad King Ludwig, New York 1901 sekä Dominion-Valtakunta. Näistä Dominion-Valtakunta on korttipeli. Pelin ideana on koota mahdollisimman hyvä korttipakka käytettävissä olevista korteista ja saavuttaa sitä kautta enemmän pisteitä kuin vastustajalla on. Pelin voittaa se, jonka korttipakka on pisteiden muodossa kaikkein arvokkain. Dominion – Valtakunta on saavuttanut suuren menestyksen ja yhä tänä päivänä tuo vuonna 2008 julkaistu peli on monien suosiossa.

Toki lautapelien klassikoksi täytyy laskea myös Monopoly. Se sopii hyvin niin perheille kuin aikuisten kesken pelattavaksi. Monopoly haastaa tekemään hyviä kauppoja ja rakentamaan yrityksiä.