Kimble
Lasten suursuosioon kuuluu kimble-peli joka on suomalaisen Aarne Heljakan kehittämä. Tactic Games Oy:n valmistama peli on lautapeli jota voi pelata samanaikaisesti 2-4 pelaajaa. Kimble on lisenssiversio yhdysvaltalaisesta Trouble-lautapelistä. Tavoitteena pelissä on kuljettaa omat pelinappulat noppaa heittämällä kotipesästä pelilaudan ulkokehää pitkin maaliin nopeammin kuin vastapelaaja. Liikkuessa tulee varoa ettei vastapelaaja tule varaamaasi ruutuun, sillä näin tapahtuessa sinun nappulasi täytyy palata kotipesään ja aloittaa alusta.
Historia
Porilaisen Aarne Heljakan amerikansukuiset sukulaiset toivat 1960-luvun alussa tuliaisiksi Trouble-lautapelin. Trouble-pelin kehittäjät ovat Al Stubbmann ja Kohnerin veljekset he julkaisivat pelin 1950-1960-luvun vaihteessa. Keksimäänsä suomalaiseen kimble-peliin Heljakka haki lisenssin vuonna 1967 ja samalla perusti Nelostuote Ky:N joka valmisti peliä, nykyään yritys tunnetaan Tactic Game:na. Koko perheen suosikkipelin nimen Kimble Heljakka valitsi suosikki televesiosarjansa päähenkilön mukaan. Takaa-ajettu-televisiosarjassa päähenkilönä oli Richard Kimble.
2000-luvulla kimblestä on ilmestynyt useita erilaisia versioita, kuten suurta suosiota niittäneet Angry Birds-teemainen kimble ja Hello Kitty -teemainen Kimble.
Kimblen 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin lokakuussa 2007 Kimble-pelin suomenmestaruuskilpailut. Alkukarsintoja järjestettiin ympäri suomen ja innokkaita pelaajia oli paljon. Finaaliin karsiutui 20 kilpailijaa ja he osallistuivat 17. marraskuuta järjestettyyn finaaliin Porissa. Kimble mestaruuden voitti Hyvinkääläinen viisivuotias Santeri Kalteva, ja toisen sijan kunnian sai Miss Suomi vuodelta 2007, Noora Hautakangas. Suomalaiset ovatkin aina kiinnostuneet tunnetuista peleistä, kuten jääkiekosta urheiluna, mutta huomiota herättävät myös em jalkapallo miehet sekä heidän menestys jalkapallon saralla.
Kimble niittää mainettaan viihdyttäjänä ja loppua ei näy. Pelaajat ovat myös isossa osassa pelien kehittelyssä.
Afrikan tähti
Suosittu Afrikan tähti -peli on suomalaisen Kari Mannerlan suunnittelema lautapeli. Mannerla oli nuori 19-vuotias laatiessaan peliä. Afrikan tähti julkaistiin vuonna 1951, ja siitä tuli heti suosittu Suomessa, myöhemmin peli on niittänyt mainetta myös kansainvälisesti, sitä onkin myyty maailmalla jo neljä miljoonaa. Pelin tavoitteena on löytää jalokivi jonka nimi on Afrikan tähti ja toimittaa se takaisin lähtöpaikkaan. Mannerlan taustatiedot Afrikasta oli vähäiset, mutta silti pelilauta on hyvin totuudenmukainen. Varsinkin nyt kun syrjäisimmällekin pelilaudan saarelle pääsee vihdoin lentäen, Saint Helena on pelissä vaikeimmin tavoitettava saari, nyt oikeassa elämässä sinne on oikeasti mahdollisuus päästä.
Pelin säännöt
Afrikan tähdessa on yksinkertaiset säännöt, Pelaajat lähtevät alkupisteistä Kairosta tai Tangerista metsästämään Afrikan tahteä. Pelilaudalla edetään nopan avulla, eri kaupunkeihin pysähtymällä ja pahvikiekkoja avaamalla voi saada aarteita ja rahaa, mutta rosvoja on syytä varoa.
Rahan avulla pelaaja voi myös lentää tai kulkea meritiellä nopeammin. Afrikan tähden löydyttyä se tulee viedä takaisin aloituspisteeseen, voittaja on se joka saa tähden vietyä ensimmäisenä kotiin. Muilla pelaajilla on mahdollisuus voittaa peli siten, että he löytävät hevosenkengän Afrikan tähden löytymisen jälkeen ja tuovat sen ensimmäisenä takaisin kotiin.
Historia
Mannerla kertoo pelin idean syntyneen Bogart-elokuvan huumassa. Häntä oli kiehtonut ryppyinen Afrikan kanrtta ja siinä lukevat erikoiset paikannimet. Peli sai nimensä Etelä-Afrikasta löytyneen maailman suurimman timantin, cullinan ansiosta. Suurin Cullianista hiottu kappale on nimeltään suuri Afrikan tähti.
Kartasta hän valitsi peliin jännittävimmiltä kuulostavia paikannimiä. Hän käytti omaa mielivaltaa ja lapsenomaista leikkimielisyyttään piirtäessään lento- ja laivareittejä sekä maanteitä.
Kokenut pelintekijä ja myyjä neuvotteli itselleen sopimuksen kirjapainotalo Tilgmannin kanssa. Hintaneuvotteluissa meni muutama vuosi, hinta johon päädyttiin oli melko alhainen. Sopimukseen kirjattiin kohta, että myynnin ylittäessä 10000 kappaleen hinta sovittaisiin uudelleen.
Tilgmann hyväksyi sopimuksen sillä useinkaan painoksia ei tehty 10000 enempää. Mutta ei sääntöä ilman poikkeusta, Afrikan tähti tuli myyntiin syksyllä 1951 ja seitsemän vuoden jälkeen peli oli ylittänyt sadantuhannen myydyn määrän.
Afrikan tähden mieliin painuneen kansikuvan on maalanut Seppo Heinonen, joka myös työskenteli pelin kustantajalla Tilgmannilla vuosina 1957-61. Mannerla pääsi matkustamaan Afrikkaan ensimmäisen kerran 1980-luvulla, ja myöhemmin 1990-luvulla hän huvittui omasta lapsenmielisyydestään pelin suunnittelussa. Hän totesi myös, että opetusohjelmat ja pelit on hyvä pitää erillään, muuten pelien hauskuus katoaa.
Afrikan tähti on ollut suomen myydyimpien listalla jo yli 60 vuotta. Peliä on käännetty yli kuudelletoista eri kielelle, mutta suurin suosio on pysynyt pohjoismaissa.